Miten meillä menee?
4. tammikuuta 2019
Vähennetään tuotteita, joilla on ympäristöömme negatiivinen vaikutus.
Oikeanpuoleinen kenkä on paljon parempi kuin vasemmanpuoleinen.
Kun puhutaan kestävästä kehityksestä, täytyy heti alkuun todeta, että ympäristölle parasta olisi olla ostamatta mitään. Käytämme resursseja aivan liikaa suhteessa luonnon uusiutumiskykyyn ja velkamme kasvaa vuosi vuodelta. Esimerkiksi vuonna 2019 kansainvälistä maailman ylikulutuspäivää vietettiin jo 29. heinäkuuta.
Keskitytään toimiin, joilla voimme vaikuttaa parhaiten
Joitain asioita kuitenkin tarvitsemme, kuten kunnollisia talvikenkiä, jotka suojaavat meitä kylmältä, märältä ja liukkaalta keliltä. Aktiivijalkineparin elinkaariarviointi kuitenkin paljastaa sen valmistuksen kuluttavan ympäristöä huomattavasti enemmän verrattuna muunlaisiin jalkineisiin. Sinulla tulee siis olla sekä halu että tarve käyttää Icebugin jalkineita niin pitkään kuin mahdollista. Esimerkiksi kuvassa oleva Speed BUGrip -malli on löytynyt mallistostamme jo vuodesta 2006 asti.
Käytetään vähemmän ja parempia materiaaleja
Materiaalien suhteen olemme olleet oikeilla raiteilla jo pidemmän aikaa. Suuri edistysaskeleemme tapahtui syksyllä 2018, kun vähensimme kengissä käyttämiemme pintamateriaalien määrää ja vaihdoimme uusiin, vähemmän ympäristöä kuormittaviin materiaalivaihtoehtoihin. Jalkineidemme kestävyys pysyi kuitenkin samana. (Suurin kohtaamamme haaste ei ole valmistuskustannusten nousu, vaan tuotannon minimimäärien nousu. Outoa kyllä, ympäristölle haitalliset materiaalit ovat edelleen tuotannon standardi.) Kestävämpien materiaalien työstäminen ei ole erityisen suosittua puuhaa, eikä lopputulosta juuri huomaa itse kengästä.
Syksyn 2018 tuotannossa tavoitteemme oli haastaa kaikki mahdolliset tekstiilimateriaalit kierrätetyllä polyesterillä ja käyttää kuitujenvärjäystekniikkaa sen sijaan, että jo kudottu tai ommeltu kangas värjätään kuumassa värikylvyssä. Kutsumme tätä solution dye -tekniikaksi. Värjäystapaa kutsutaan myös spin dye -tekniikaksi ja top dye -tekniikaksi. Nimellä ei ole niinkään väliä. Tärkeintä on se, että tällä tekniikalla vedenkäyttö värjäyksessä vähenee melkein 50 %, kemikaaleja tarvitaan yli 90 % vähemmän ja hiilidioksidipäästöjä säästyy yli 60 %.
Lisäksi pyrimme käyttämään tuotannossamme mahdollisimman paljon bluesign®-sertifioituja ja Öko-Tex-standardin mukaisia tekstiilimateriaaleja. Yksinkertaistettuna tämä tarkoittaa sitä, että näiden materiaalien valmistukseen käytettyjen raaka-aineiden ja kemikaalien laadusta voidaan mennä takuuseen.
Jos käytämme esimerkkinä Speed BUGrip -mallia, on kengän päällyskangas ja pohjallinen valmistettu kierrätetystä polyesteristä ja bluesign®-sertifioidusta tekstiilistä. Värjäystekniikkana on käytetty solution dye -tekniikkaa. Myös kengän sisuksessa on käytetty bluesign®-sertifioitua tekstiiliä ja sen värjäyksessä solution dye -tekniikkaa.
Koko vuoden 2018 syys- ja talvimallistomme katsaus:
- Pintatekstiilit: Solution dye -värjäys 68 %, kierrätetty polyesteri 70 %, bluesign®-sertifioitu tekstiili 97 %.
- Solution dye -värjäys 73 %, kierrätetty polyesteri 5 %, bluesign®-sertifioitu tekstiili 87 %, Öko-Tex-standardin mukaiset tekstiilimateriaalit 15 %.
- Pohjallisten sisus: Solution dye -värjäys 78 %, kierrätetty polyesteri 66 %, bluesign®-sertifioitu tekstiili 98 %.
Käytä valmistetut tuotteet loppuun
Viimeiseksi vielä varsin tärkeä huomio. Jos tahdomme tehdä kestäviä päätöksiä, tulee meidän tarkastella asioita holistisesta näkökulmasta. Vasemmanpuoleinen kenkä on vuodelta 2017. Yksi kestävän toiminnan perusperiaatteistamme on valmistaa jalkinemalleja, jotka kestävät vuodesta toiseen. Jos yhtenä talvena on lauhempaa, voi lämpimät talvikengät säilyttää seuraavaa vuotta varten. Ympäristövaikutus on jo tapahtunut. Jos kengät vain lepäävät hyllyllä kaupassa tai kotona, on kumpikin ylläolevista kengistä aivan yhtä käytännöllinen. Kengän käytön lopettaminen ennen tuotteen loppuun kulumista ei ole ympäristön kannalta kestävä ratkaisu.
Lupaamme parannella jalkineidemme suoritus- ja kestokykyä mahdollisimman pian. Se ei ole järkevää, vaan suorastaan viisasta.
Mitä kesän 2019 mallistossamme tapahtuu?
Kevään ja kesän 2019 mallistomme jalkineiden pintatekstiileistä 74 % on bluesign®-sertifioitua tekstiiliä. Kyseinen polyesteri on värjäämätöntä, valkoista tekstiiliä, jota käytetään mallistomme useissa eri malleissa. Olemme suunnitelleet malliston jalkineisiin mielenkiintoisia printtejä erotellaksemme eri mallit ja niiden käyttötarkoitukset. Printit on toteutettu sublimaatiotekniikoilla. Yksi perusmateriaali, puoli tusinaa eri käyttötarkoitusta.
Jalkineiden sisusmateriaali on 68 % bluesign®-sertifioitua, kierrätettyä polyesteriä, joka on värjätty solution dye -tekniikalla. Kevään ja kesän 2019 malliston jalkineista 18 %:ssa on Ortholite Eco Hybrid -pohjalliset. Pohjallisissa on käytetty PU-vaahdosta kierrätettyjä ainesosia ja ne on päällystetty bluesign®-sertifioidulla päällyskankaalla.
Testiemme mukaan kevään ja kesän 2019 malliston kengät voi pestä 30:n asteen pesuohjelmalla pesukoneessa. Suosittelemme silti, että peset kengät käsin, jolloin pesuveden käyttöä on helpompi säännöstellä. Poista kengistä nauhat ja pohjalliset ennen konepesua ja kuivaa nämä erikseen. Vältä kuivaamasta suorassa auringonvalossa.
Kevätkesän 2019 mallistolle on tehty RISEn kemikaalitarkistus SGS Vietnamin toimesta. Kaikki testitulokset olivat negatiivisia, eli tuotteemme läpäisivät tarkistuksen. Icebug on Swedish Chemical Groupin jäsen. Rajoitettujen aineiden luettelomme on koottu järjestön kemikaaliohjeistuksen pohjalta.
Suunnitelmamme syystalvelle 2019
Jatkamme materiaalien työstämistä vuoden 2019 syys- ja talvimallistossamme. Olemme vaihtaneet melkein kaikki käyttämämme nahat Leather Working Groupin kulta- ja hopeastandarin mukaisiin nahkoihin, käyttäneet pohjallisissa biomassaa ja kierrätettyjä materiaaleja sekä vaihtaneet BUGrip-kävely- ja vaelluskenkämme pohjalliset 20-prosenttisesti tuotantojätteestä kierrätettyyn materiaaliin.
Seuraavaksi työlistallamme ovat välipohjat, PU- ja TPU-vahvistukset, tukikerrokset ja käyttämämme liimat, joita pyrimme vaihtamaan ympäristön kannalta kestävämpiin vaihtoehtoihin.