Kokemuksia kitkakengistä, osa 2

22.2.2018, Juho

Testin toisessa osassa kuulemme Henrin kokemuksia kitkakengistä.

Testaajat kitkakenkätestiimme haimme Facebook-sivullamme.

Mielipiteeni Icebug-kitkakengistä: sä tarviit tällaiset!

27.1.2018, Joensuu

”Tuotteen saavuttua ennen joulua minulle, olin hieman skeptinen siitä, miten kyseinen kitkakenkä toimisi talviolosuhteissa. Olin kuullut kavereilta ja ystäviltä Icebug-nastakengistä, kuinka hyvä pito niissä olisi kävellessä jäällä ja lumella. Mutta en ollut vielä keneltäkään kuullut, millainen pito olisi kitkapohjaisissa kengissä, mitä markkinoilla siihen asti oli ollut.”

”Nyt tilanne on kuitenkin toinen, kun pääsin testaamaan uutuutta, Icebug Michelin Wic -kitkapohjaista GORE-TEX-kenkää. Ensi metreistä lähtien olin vakuuttunut kenkien pitokyvystä lumella. Askel ei yksinkertaisesti luistanut ollenkaan ja pito tuntui samalta kuin olisi kävellyt kesällä avojaloin nurmella, niin pehmeä, mutta silti niin pitävä.”

”Käyn päivittäin vähintään kolmesti lenkillä, koska omistan hyvin aktiivisen koiran, ja tärkeää on päästä joka lenkkeilykerta ehjänä kotiin.”

”Aikaisemmin ennen ”ötökkäkenkiä” omistin hyvinkin kalliit talviulkoilukengät, millä kaaduin liukkaiden kelien aikaan todella monesti, mistä johtuen mustelmiltakaan ei voinut välttyä.”

Mutta verrataanpa entistä kenkää uuteen Icebugiin:

Hintaluokka: sama
Vedenpitävät: Icebug
Askeleen pitävyys lumella ja myös jäällä: Icebug
Kävelytuntuma: Icebug
Käyttömukavuus: Icebug

”Kuulostaa karkealta, mutta niin se vain fakta on.”

”Nyt jalassani on eittämättä parhaat ulkoilukengät, mitkä olen koskaan omistanut. Olin jopa suorastaan yllättynyt siitä, kuinka pitoa löytyy myös liukkaalla jäätiköllä.”

”Nastakengistä poiketen, sisällä kävellessä et vahingoita näillä lattioita, eikä kovalla lattialla kävellessä kuulu ärsyttäviä sivuääniä.”

”Kolmenkymmenen päivän testijakson aikana tuli käveltyä yli 200 km, ja kertaakaan en ole liukastunut, saati kaatunut, vaikkakin keliolosuhteet ovat olleet vähintäänkin yhtä kaoottiset kuin alkutalvesta.”

”Suosittelen siis lämpimästi ”bugien” ostamista, mikäli liikut ja lenkkeilet talvisin paljon. GORE-TEX-pinta pitää jalan kuivana ja Michelin Wic -pohja pitää askeleen pitävästi maassa kiinni.”

”Olen täysin varma, ettei kukaan kyseiset kengät omistava ole niihin pettynyt, koska keneltäkään en ole kuullut niistä mitään negatiivista. Tulen suosittelemaan kenkiä kaikille kavereilleni ja ystävilleni.”

”Tästä onkin turvallinen matka jatkaa kohti kevättä ja kesää Icebug-kitkakengillä.”

Henri testasi Pace2 M Michelin Wic GTX -kitkakenkiä.

Tämä oli kitkakenkä-testien toinen osa. Haimme testaajat Facebook-sivullamme. Ensimmäiseen testiraporttiin voit tutustua täällä.

#kitkakengät #testi